Etsi

Liikkeelle yhdenvertaisuuden viestillä


Bannerikuvassa taustalla sateenkaarilippuja ja Ei Nato -rintamerkki sekä kuvan päällä teksti: 'Antikapitalistinen visio on välttämätön paremman tulevaisuuden luomiseksi ja perusturvan mahdollistamiseksi kaikille sekä monimuotoisuuden hyväksymiseksi kaikkialla. Taistelevaa Pridea!'.

Ihmisoikeuksien toteutumisen edistäminen ja syrjinnän kitkeminen haastaa mukaan luokkataisteluun ja kohti työväenluokan vapautumista systeemistä. Kommunistinuoret toivottaa kaikille sekä juhlivaa että taistelevaa Helsinki Pride -viikkoa sekä kannustaa osallistumaan Punaisen sateenkaaren kanssa kulkueeseen ja puistopiknikiin Helsingissä lauantaina 2.7.

Sateenkaarikansaan kohdistuva väkivalta, kuten viime viikonlopun Oslon terroriteko, sekä vähättelevä ja halveksiva kommentointi osoittaa joka kerta taistelun lujittamisen tarpeellisuuden. Rakenteissa ja instituutioissa vihalla ja epätietoisuudella on liikaa valtaa, eri puolilla käytävät sodat vievät tilaa myös paikalliselta ihmisoikeustyöltä sekä syrjintää tapahtuu monessa muodossa. Lääke näihin ongelmiin on näkyvän ja rohkean taistelun jatkaminen, joukkoliikkeiden yhteistyö, sivistyksen ja oikean tiedon tarjoaminen sekä kansalaisyhteiskunnan aktivismiin mukaan meneminen ja sen vahvistaminen. Muuta vaihtoehtoa ei ole.

Rauhaa ja perusturvaa

Ihminen tarvitsee työtä ja perusturvaa, kotia, koulutusta ja rauhaa. Työ luo hyvinvointia myös sateenkaariperheeseen. Taistelu työstä ja toimeentulosta on tänään niin ankaraa, että moni ei pysty nousemaan puhumaan omien oikeuksiensa puolesta. Sateenkaarevat työläiset kärsivät porvarillisessa yhteiskunnassa intersektionaalisesta syrjinnästä: syrjintää tapahtuu muun muassa yhteiskuntaluokan, työelämän aseman sekä seksuaalisen suuntautumisen, sukupuoli-identiteetin tai sukupuolen ilmaisun vuoksi.


Vasemmistolaiset ja edistykselliset voimat yhdessä voivat tarjota poliittisia avauksia ja ratkaisuja ymmärtämällä, että yhteiskunnalliset kriisit liittyvät toisiinsa.

Vasemmistolaiset ja edistykselliset voimat yhdessä voivat tarjota poliittisia avauksia ja ratkaisuja ymmärtämällä, että yhteiskunnalliset kriisit liittyvät toisiinsa: kapitalismi tuhoaa ympäristön, säätelee ihmisten suhdetta omaan itseen ja ruumiillisuuteen sekä seksuaalisuutta, hyväksikäyttää seksuaalivähemmistöjä ja muita vähemmistöjä kuten maahanmuuttajia, ruokkii kansainvälisiä sotia, jotka puolestaan pakottavat ihmisiä lähtemään omista kodeistaan. Sateenkaarevat maahanmuuttajat joutuvat moninkertaisen syrjinnän kohteeksi turvapaikka- ja pakolaisprosesseissa. Antikapitalistinen visio on välttämätön paremman tulevaisuuden luomiseksi ja perusturvan mahdollistamiseksi kaikille sekä monimuotoisuuden hyväksymiseksi kaikkialla. Yhteisvertaisuustyötä on lisättävä työpaikoilla, ammattiyhdistysliikkeessä sekä syrjimätöntä kieltä on edistettävä.

Translaista tulossa jo voimaan astuessaan vanhentunut

Translain uudistamisen kanssa on vitkuteltu aivan liian pitkään. Keväällä julkistettu luonnos esitykseksi uudesta translaista pitää sisällään monia oleellisia parannuksia ja ihmisoikeusloukkausten korjauksia, kuten transihmisten pakkosterilisaation vaatimuksen poiston, mutta luonnoksessa on edelleen isoja ongelmia ja siinä uhataan jättää alaikäiset transihmiset täysin ilman oikeutta korjata juridinen sukupuoli. Suomessa ei myöskään tunnisteta muuta kuin binääriset sukupuolet, joka on valtava epäkohta sukupuoli-identiteetin mukaisen rekisterimerkinnän mahdollisuuden edessä. Hallituksen on muutettava lakiesityksen luonnosta ja laskettava siinä sukupuolen juridisen vahvistamisen ikärajaa. Lisäksi sukupuolen vahvistamiselle suunniteltu 30 päivän harkinta-aika on poistettava luonnoksesta - sukupuolen vahvistamisen tulee olla ilmoitusluontoista. Sukupuolen ja seksuaalisen suuntautumisen moninaisuus on huomioitava sosiaali- ja terveyspalveluissa sekä työntekijöiden koulutuksissa. Kaikkien oikeus asialliseen kohtaamiseen ja kohteluun on varmistettava. Kolmas juridinen sukupuoli on tunnustettava.

On mentävä ongelmien juuriin


Vähemmistöihin kohdistuvan rakenteellisen syrjinnän poistamiseksi sekä syvälle juurtuneiden syrjivien ajatusmallien kitkemiseksi on tehtävä määrätietoista työtä. Asenteiden ja kulttuurin muuttaminen on haastavaa ja pitkällistä, mutta sitä on tehtävä sitkeästi aloittamalla muun muassa terveydenhuollossa ja oppilaitoksissa työskentelevien henkilöiden osaamisen päivittämisestä. Tätä työtä on tehtävä yhteistyössä yhdenvertaisuuden puolesta toimivien järjestöjen ja liikkeiden kanssa.


Ajankohtaisten ja nopeampien toimien rinnalla tarvitaan laajempaa systeemiajattelua. Kaikki yhteiskunnan ilmiöt ja ongelmat kytkeytyvät laajempiin rakenteellisiin ongelmiin, kuten luokkaeroihin, voittojen kasaantumiseen harvojen käsiin ja kaiken kaupallistamiseen, jotka ovat sisäänrakennettua toimintalogiikkaa kapitalistisessa järjestelmässä.

Ylipäätään poliittisessa päätöksenteossa on kuunneltava nykyistä huomattavasti enemmän asiantuntevien ihmisoikeusjärjestöjen ja edistyksellisten joukkoliikkeiden viestejä, sillä ne kertovat osaltaan tarvittavista muutoksista, joita ihmiset kaipaavat omaan arkeensa ja yhteiskuntaan.


Ajankohtaisten ja nopeampien toimien rinnalla tarvitaan laajempaa systeemiajattelua. Kaikki yhteiskunnan ilmiöt ja ongelmat kytkeytyvät laajempiin rakenteellisiin ongelmiin, kuten luokkaeroihin, voittojen kasaantumiseen harvojen käsiin ja kaiken kaupallistamiseen, jotka ovat sisäänrakennettua toimintalogiikkaa kapitalistisessa järjestelmässä. Esimerkiksi eriarvoisuuden torjumisessa on huomattava, että eriarvoisuus juontuu kapitalismin luokkayhteiskunnasta, tuotantosuhteista ja tulonjaon kuiluista. Muu kuin hätäinen laastarointi vaatii systeemiin asti meneviä muutoksia. Haasteena on saada yhä useammat ihmiset ymmärtämään systeemiajattelun ja vaatimaan sen muutosta. Kommunistit toimivat sellaisen maailman puolesta, jossa solidaarisuus voittaa syrjinnän ja työväenluokka ryhtyy toimimaan yhdessä yhteisen vastustajan, kapitalismin ja rahan vallan, kaatamiseksi. Kohti sateenkaarikansan ja työväenluokan vapautumista!


***


Helsinki Pride -kulkue lauantaina 2.7.2022. Punaisen sateenkaareen (SKP:n hlbtqia+ -ryhmä) kokoontumispiste on perinteisesti Aleksanterin patsaalla. Nähdään siellä ja siirrytään patsaalta lähempänä lähtöaikaa meille osoitettuun blokkipaikkaan. Nähdään patsaalla viimeistään klo 11.30.


Punaisen sateenkaaren iso banderolli 'Queer on kaunista', on tänä vuonna blokkimme tunnus. Tuo itse mukana SKP:n kannatuslippuja ja muita poliittisia blokkiimme sopivia tunnuksia. Kulkue lähtee klo 12.00 Saavumme Kaivopuistoon klo 13.00 alkaen Kulkueen pituus 2,8 km. Puistopiknik Kaivopuistossa klo 13-19.

Vinkki: Ennen kokoontumista (alkaen klo 10.00) voi käydä tutustumassa JP Väisäsen, Heidi Linsenin ja Veera Kontulan taidenäyttelyyn ”Kohtaamisia” Helsingin kaupungintalon aulassa.